Jo tukevassa keski-iässä oleva poikani kävi äskettäin Helsingissä punkyhtye Sex Pistolsin konsertissa. Siitä muistuvat mieleeni 80-luvun alkuvuodet, jolloin Markulla oli Hämeenlinnan ensimmäinen vihreä irokeesitukka.
Sen hyväksyminen vaati vanhemmilta luonnetta. Aluksi otti koville, mutta vähitellen totuimme siihen. Tosin vaimoni Milja sanoi puolitosissaan Markulle ollessamme Ahveniston uimarannalla, että olisi parempi, jos hän ei tulisi viereemme, ettei tarvitse hävetä.
Eräänä lauantaina olimme menossa Markun kanssa ostoksille entiseen Raketin tavarataloon, jonka paikalla on nykyään Anttila. Kun nousimme autosta, huomasin, että täpötäydellä parkkipaikalla jokainen ihminen tuijotti meitä suu ammollaan. Tunsin jonkinlaista ylpeyttä pojastani, joka uskalsi olla erilainen.
tiistai 26. elokuuta 2008
maanantai 11. elokuuta 2008
Suuri metsästäjä
Kyläämme tuli sähkövalo viisikymmenluvun alussa. Sähköjohdot kiiltelivät upeasti tien viertä kulkevissa sähkölinjoissa.
Eräänä syysaamuna olin menossa kävellen kouluun. Huomasin, että ojassa pelmusi jokin. Se oli iso koppelo, joka oli lentänyt sähkölinjaan ja oli pökerryksissä. Etsin kepin ja kumauttelin lintua päähän, kunnes se ei enää liikkunut. Heitin koppelon olalle ja palasin kotiin.
Kotona paiskasin linnun keskelle pirtin lattiaa ja sanoin äidille retevästi: "Keitäppä äiti tästä lintusoppa!" ja palasin takaisin koulutielle.
Koulusta palattuani lintukeitto oli valmista ja hyvältä se maistuikin suurelle metsästäjälle.
Eräänä syysaamuna olin menossa kävellen kouluun. Huomasin, että ojassa pelmusi jokin. Se oli iso koppelo, joka oli lentänyt sähkölinjaan ja oli pökerryksissä. Etsin kepin ja kumauttelin lintua päähän, kunnes se ei enää liikkunut. Heitin koppelon olalle ja palasin kotiin.
Kotona paiskasin linnun keskelle pirtin lattiaa ja sanoin äidille retevästi: "Keitäppä äiti tästä lintusoppa!" ja palasin takaisin koulutielle.
Koulusta palattuani lintukeitto oli valmista ja hyvältä se maistuikin suurelle metsästäjälle.
sunnuntai 3. elokuuta 2008
Paikallisradioon
1980-luvun lopulla syntyi Suomeen kymmeniä paikallisradioita. Myös Hämeenlinnaan perustettiin radio Janne. Nimi tuli tietenkin Hämeenlinnassa syntyneeltä Jean Sibeliukselta.
Asioidessani läheisessä ruokakaupassa tapasin tutun toimittajapariskunnan. Olin parina vuonna vieraillut heidän kotonaan joulupukkina. Paikkakunnallemme oli kuulemma perusteilla paikallisradio ja sinne etsitään keski-ikäistä miespuolista freelancer-toimittajaa toimittamaan kerran viikossa tunnin mittaista Tiimalasi-nimistä makasiiniohjelmaa.
He kysyivät, olisinko kiinnostunut hommasta. He voisivat suositella minua radioväelle. Vastasin joskus haaveilleeni, miltähän tuntuisi tehdä ohjelmia. Minkäänlaista käsitystä työn luonteesta minulla ei ollut.
Yllätyin suuresti kun Radio Jannen ohjelmapäällikkö Leila Hänninen soitti minulle muutaman päivän päästä. He olisivat halunneet minun tekevän ohjelman jo alkajaisviikolla. Minulta meni sisu kaulaan ja lupauduin ensimmäiseen ohjelmaani vasta viikon kuluttua.
Ensimmäinen toimittamani ohjelma käsitteli 90-vuotiasta Hämeenlinnan maalarien ammattiosastoa. Lähetys oli suora ja studiossa oli haastateltavanani puheenjohtaja Pete Tamminen ja nyt jo edesmennyt varapuheenjohtaja Kyösti Tuura. Taustatietoa sain juuri ilmestyneestä yhdistyksen historiikista. Tekniikkaa hoiti ja väliin musiikkia levyltä soitti radion vakituinen toimittaja Susanna Lähdekorpi (silloista tyttönimeä en enää muista).
Siitä se paikallisradiotoimittajan urani lähti käyntiin. Olin silloin vakinaisessa työssä rakennuksilla. En päässyt useinkaan tekemään arkisin suoraa lähetystä (Tiimalasin lähetysaika oli perjantaisin klo 14 - 15), joten Susanna opetti minulle, kuinka ohjelma koostetaan montteerausstudiossa kelanauhalle juonnoistani, C-kasetille äänitetyistä haastatteluista ja äänilevymusiikista.
Työskentelyrytmini muodostui sellaiseksi, että viikonloppuisin kävin tekemässä haastattelut. Viikolla rakennustyömaalla työskennellessäni kuuntelin niitä korvalappunauhurista ja mietin leikkauskohtia. Jonakin arki-iltana kävin sitten koostamassa esitysnauhan.
Uhrasin aika paljon aikaa sopivan musiikin löytämiseksi haastattelujen lomaan. Radio Jannen levystö oli aika rajoitettu, joten etsin musiikkia myös omilta levyiltäni tai lainasin kirjastosta.
Minulla on tallessa muutama ohjelma kelanauhalla ja jonkin verran vaimoni tekemiä nauhoituksia radiosta C-kaseteille. Olen kuunnellut niitä pari kertaa eikä niissä ole häpeämistä. Itse asiassa tunnen tehneeni palan historiaa. Paikallisradiot, sellaisina kuin ne alunperin perustettiin, ovat jo nyt kuolleet eikä tunnin mittaisia haastatteluohjelmia tehdä enää kuin Yle:n Radio1:ssä
Kelpaisivatkohan nauhat museoon?
Asioidessani läheisessä ruokakaupassa tapasin tutun toimittajapariskunnan. Olin parina vuonna vieraillut heidän kotonaan joulupukkina. Paikkakunnallemme oli kuulemma perusteilla paikallisradio ja sinne etsitään keski-ikäistä miespuolista freelancer-toimittajaa toimittamaan kerran viikossa tunnin mittaista Tiimalasi-nimistä makasiiniohjelmaa.
He kysyivät, olisinko kiinnostunut hommasta. He voisivat suositella minua radioväelle. Vastasin joskus haaveilleeni, miltähän tuntuisi tehdä ohjelmia. Minkäänlaista käsitystä työn luonteesta minulla ei ollut.
Yllätyin suuresti kun Radio Jannen ohjelmapäällikkö Leila Hänninen soitti minulle muutaman päivän päästä. He olisivat halunneet minun tekevän ohjelman jo alkajaisviikolla. Minulta meni sisu kaulaan ja lupauduin ensimmäiseen ohjelmaani vasta viikon kuluttua.
Ensimmäinen toimittamani ohjelma käsitteli 90-vuotiasta Hämeenlinnan maalarien ammattiosastoa. Lähetys oli suora ja studiossa oli haastateltavanani puheenjohtaja Pete Tamminen ja nyt jo edesmennyt varapuheenjohtaja Kyösti Tuura. Taustatietoa sain juuri ilmestyneestä yhdistyksen historiikista. Tekniikkaa hoiti ja väliin musiikkia levyltä soitti radion vakituinen toimittaja Susanna Lähdekorpi (silloista tyttönimeä en enää muista).
Siitä se paikallisradiotoimittajan urani lähti käyntiin. Olin silloin vakinaisessa työssä rakennuksilla. En päässyt useinkaan tekemään arkisin suoraa lähetystä (Tiimalasin lähetysaika oli perjantaisin klo 14 - 15), joten Susanna opetti minulle, kuinka ohjelma koostetaan montteerausstudiossa kelanauhalle juonnoistani, C-kasetille äänitetyistä haastatteluista ja äänilevymusiikista.
Työskentelyrytmini muodostui sellaiseksi, että viikonloppuisin kävin tekemässä haastattelut. Viikolla rakennustyömaalla työskennellessäni kuuntelin niitä korvalappunauhurista ja mietin leikkauskohtia. Jonakin arki-iltana kävin sitten koostamassa esitysnauhan.
Uhrasin aika paljon aikaa sopivan musiikin löytämiseksi haastattelujen lomaan. Radio Jannen levystö oli aika rajoitettu, joten etsin musiikkia myös omilta levyiltäni tai lainasin kirjastosta.
Minulla on tallessa muutama ohjelma kelanauhalla ja jonkin verran vaimoni tekemiä nauhoituksia radiosta C-kaseteille. Olen kuunnellut niitä pari kertaa eikä niissä ole häpeämistä. Itse asiassa tunnen tehneeni palan historiaa. Paikallisradiot, sellaisina kuin ne alunperin perustettiin, ovat jo nyt kuolleet eikä tunnin mittaisia haastatteluohjelmia tehdä enää kuin Yle:n Radio1:ssä
Kelpaisivatkohan nauhat museoon?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
