Öljymäet

Pääsiäisen aikaan tulevat mieleen muistot lapsuuteni kotikylässä tuntemistani Öljymäen sisaruksista. He olivat aikuisia keski-ikäisiä ihmisiä, ja jokaisella heillä oli onneton loppu.

Kalle oli vanhapoika, joka asui meillä hyyryläisenä sodan jälkeisinä vuosina jonkin aikaa. Hänellä oli pirtissämme sänky, eikä juuri muuta omaisuutta kuin Winchester-luodikko. Hän oli taitava metsästäjä. Muistan kun hän ampui pihaltamme kotipeltomme reunassa koivikossa aterioivia teeriä. Joka talvi aittamme pullisteli hänen ampumiaan jäniksiä ja metsälintuja.

Kun perheemme kasvoi, pieni tupamme kävi ahtaaksi ja hän muutti naapurikylään. Pari vuotta myöhemmin kuulimme hänen ampuneen itsensä Winchesterillään metsästysretkellään.

Kaisa oli itsellinen vanhapiika, joka sai elantonsa tekemällä talojen emännille pieniä töitä; kehruuta, hierontaa ja muita palveluksia. Hän asui pikkuruisessa kyläläisten hänelle talkoilla rakentamassa mökissä vajaan kilometrin päässä kodistani.

Joskus neljä-viisikymmentälukujen vaihteessa Kaisa otti mökkiinsä asumaan nuoremman veljensä Einon. Meillä lapsilla ei ollut tietoa, mistä hän tuli. Hän oli aika hiljainen mies, mutta kävi aina silloin tällöin meillä juttelemassa isäni kanssa.

Viimeisen kerran hän kävi meillä toisena pääsiäispäivänä, vuotta en muista. Hän oli sillä kertaa tavallistakin hiljaisempi. Hän vaan istui tupamme keinutuolissa, tupakoi kiivaasti ja nyppi koko ajan sarkahousuistaan nukkaa. Jollakin tavoin hän kiinnitti meidän lasten huomiota niin, että seurasimme häntä salaa hänen lähdettyään.

Onneksi emme seuranneet häntä perille kotiinsa saakka, sillä hän oli heti kotiinsa tultuaan tappanut sisarensa lyömällä porraspieleen varaamallansa kirveellä häntä päähän. Lähinaapurit hälyttivät poliisi Plantingin paikalle. Poliisi ajoi Einoa takaa ja tavoitti hänet kylän keskeltä pellolta.

Oikeudessa Eino todettiin mielisairaaksi ja siten syyntakeettomaksi ja hän vietti todennäköisesti loppuelämänsä suljetussa laitoksessa. Niin loppui Öljymäen suku.