Pienviljelijäyhdistys järjesti joskus viisikymmenluvun alkupuolella kotikylässäni Kärsämäen Ritomäellä emännille puutarhakurssin. Äitinikin osallistui sille ja oppi taidon kasvattaa tomaatteja. Hän istutti joka kevät mökkimme aurinkoiselle seinustalle tomaatin taimia.
Me lapset odotimme malttamattomina ja seurasimme, milloin tomaattien kyljet alkavat punastua. Lämpiminä kesinä saimmekin maistaa kypsiä hedelmiä.
Usein kävi niin, että niin pohjoisessa ne eivät ehtineet kypsäksi saakka ennen syyskylmiä. Silloin äiti kääri vihreät täysikokoiset raakileet yksitellen sanomalehtipapereihin ja laittoi ne pirtin pöydän laatikkoon kypsymään pimeässä. Pienistä raaoista tomaateista hän muistaakseni keitti säilykettä.
Meidän piti tietenkin käydä joka päivä aukomassa paketteja ja tarkistamassa, josko tomaatit olisivat kypsyneet. Ja voi sitä riemua, kun punainen herkkupala löytyi. Useimmat syötiin puoliraakoina. Hyviä olivat nekin.
torstai 31. heinäkuuta 2008
tiistai 15. heinäkuuta 2008
Lähtö maailmalle
Lokakuun 13. päivänä 1955 nousin isäni kanssa Kärsämäeltä Ouluun menevään linja-autoon. Tarkoituksenamme oli mennä Kuusamon seuduille etsimään savottatöitä. Äiti jäi kotiin hoitamaan neljää lasta ja lehmää.
Olin kolmetoistavuotias. Keväällä olin päässyt kansakoulusta normaalia nuorempana, sillä minun ei ollut tarvinnut käydä kolmatta luokkaa, vaan opettaja oli siirtänyt suoraan toiselta neljännelle. En ollut mitenkään vahva enkä suurikokoinen ikäisekseni, mutta työkokemusta oli jo yhdestä pöllinparkkuu-urakasta ja pellon kuokkimisesta naapurin pojan kanssa.
Pysähdyimme Ouluun, jossa isä saikin töitä postiautovarikon rakennustyömaalla. Minä pääsin asiapojaksi Oulun Osuuskaupan kauppahallin lihamyymälään. Vuokrasimme äidin sukulaisen omakotitalosta vinttihuoneen asunnoksemme.
Työnäni oli kuljettaa kolmipyöräisellä tavarapyörällä paketteja pitkin Oulun mukulakivikatuja. Joskus pyörän tavaratelineellä oli kuormaa niin paljon, että takapyörä nousi paikoin ilmaan. Pian pääsin harjoittelemaan myös töitä tiskin takana.
Kauppahallin pikkumyymälöiden tädit suhtautuivat talon nuorimpaan työntekijään hyvin ystävällisesti ja tarjosivat pikkupojalle tuotteitaan maistiaisiksi. Erityisesti muistan Kylmäsen rouvan, joka möi rantsilalaisessa savusaunassa valmistettua palvilihaa. Nythän Kylmänen on Pohjois-Suomessa tunnettu lihatuotekonserni.
Työaikani oli lain mukaan vain kuusi tuntia. Kauppahalli avattiin jo aikaisin aamulla ja suljettiin viiden maissa illalla, joten minulle jäi joka päivä monta tuntia vapaa-aikaa, jonka sain viettää miten halusin. Usein vietin sen poikien kanssa jalkapallokentällä.
Kevään tullen isän piti palata toukotöihin pientilallemme Kärsämäellä. Minä olin päässyt työelämään kiinni, joten en halunnut sanoutua irti vaan sanoin jääväni Ouluun. Niin jäin asumaan Ouluun 14-vuotiaana. Olin yksin maailmalla.
Olin kolmetoistavuotias. Keväällä olin päässyt kansakoulusta normaalia nuorempana, sillä minun ei ollut tarvinnut käydä kolmatta luokkaa, vaan opettaja oli siirtänyt suoraan toiselta neljännelle. En ollut mitenkään vahva enkä suurikokoinen ikäisekseni, mutta työkokemusta oli jo yhdestä pöllinparkkuu-urakasta ja pellon kuokkimisesta naapurin pojan kanssa.
Pysähdyimme Ouluun, jossa isä saikin töitä postiautovarikon rakennustyömaalla. Minä pääsin asiapojaksi Oulun Osuuskaupan kauppahallin lihamyymälään. Vuokrasimme äidin sukulaisen omakotitalosta vinttihuoneen asunnoksemme.
Työnäni oli kuljettaa kolmipyöräisellä tavarapyörällä paketteja pitkin Oulun mukulakivikatuja. Joskus pyörän tavaratelineellä oli kuormaa niin paljon, että takapyörä nousi paikoin ilmaan. Pian pääsin harjoittelemaan myös töitä tiskin takana.
Kauppahallin pikkumyymälöiden tädit suhtautuivat talon nuorimpaan työntekijään hyvin ystävällisesti ja tarjosivat pikkupojalle tuotteitaan maistiaisiksi. Erityisesti muistan Kylmäsen rouvan, joka möi rantsilalaisessa savusaunassa valmistettua palvilihaa. Nythän Kylmänen on Pohjois-Suomessa tunnettu lihatuotekonserni.
Työaikani oli lain mukaan vain kuusi tuntia. Kauppahalli avattiin jo aikaisin aamulla ja suljettiin viiden maissa illalla, joten minulle jäi joka päivä monta tuntia vapaa-aikaa, jonka sain viettää miten halusin. Usein vietin sen poikien kanssa jalkapallokentällä.
Kevään tullen isän piti palata toukotöihin pientilallemme Kärsämäellä. Minä olin päässyt työelämään kiinni, joten en halunnut sanoutua irti vaan sanoin jääväni Ouluun. Niin jäin asumaan Ouluun 14-vuotiaana. Olin yksin maailmalla.
tiistai 8. heinäkuuta 2008
Tuppea ja tanssireissuja
Edellisessä jutussani kerroin myymälänhoitajana olostani vuonna 1962 Kempeleen Juurussuolla. Jatkan vielä juttua.
Asuin myymälärakennuksen yhteydessä olevassa yksiössä. Se merkitsi sitä, että myymälällä ei ollut käytännössä mitään aukiolorajoja. Koska tahansa saattoi joku kyläläinen tulla valittamaan, että tupakat pääsivät loppumaan. Pakkohan se oli auttaa miestä hädässä.
Nuorisolla ei ollut minkäänlaista kokoontumispaikkaa. Niinpä kämpästäni muodostui sellainen. Joka ilta meille kokoontui nuoria juttelemaan, tupakoimaan, kuuntelemaan musiikkia ja ennenkaikkea pelaamaan tuppea.
Tuppi on Pohjois-Suomessa hyvin suosittu 4 hengen korttipeli. Peli saattaa kestää hyvinkin kauan. Ainakin ennenvanhaan näkyi pohjoisen lehdissä pikkuilmoituksia, joissa kerrottiin, että se ja se menivät tiettynä päivänä tuppeen eli hävisivät pelin.
Joulun alla olin hankkinut lihansuolausruiskun saadakseni sillä hiukan lisäansioita. Kerran minut kutsuttiin erääseen taloon suolaamaan teurastettua sikaa. Kun menin paikalle, huomattiin, että ruho olikin jäätynyt riippuessaan ulkorakennuksessa.
Nostimme sian sulamaan pirtin pöydälle ja aloimme pelata tuppea. Peli kesti lähes kaksi vuorokautta. Sika oli hyvin sulanut, kun viimein ehdin sitä suolaamaan.
Viikonloppuisin kylän nuorilla oli tapana lähteä porukalla takseilla tansseihin. Osa pojista oli töissä Oulussa Toppilan satamassa ja he toivat usein laivoista juotavia, joita nautimme tanssireissuilla. Minä kaupanhoitajana jouduin tietysti maksamaan taksikyydit, jotka pisimmillään ulottuivat lähes sadan kilometrin päähän ties minne Ylikiiminkiin.
Asuin myymälärakennuksen yhteydessä olevassa yksiössä. Se merkitsi sitä, että myymälällä ei ollut käytännössä mitään aukiolorajoja. Koska tahansa saattoi joku kyläläinen tulla valittamaan, että tupakat pääsivät loppumaan. Pakkohan se oli auttaa miestä hädässä.
Nuorisolla ei ollut minkäänlaista kokoontumispaikkaa. Niinpä kämpästäni muodostui sellainen. Joka ilta meille kokoontui nuoria juttelemaan, tupakoimaan, kuuntelemaan musiikkia ja ennenkaikkea pelaamaan tuppea.
Tuppi on Pohjois-Suomessa hyvin suosittu 4 hengen korttipeli. Peli saattaa kestää hyvinkin kauan. Ainakin ennenvanhaan näkyi pohjoisen lehdissä pikkuilmoituksia, joissa kerrottiin, että se ja se menivät tiettynä päivänä tuppeen eli hävisivät pelin.
Joulun alla olin hankkinut lihansuolausruiskun saadakseni sillä hiukan lisäansioita. Kerran minut kutsuttiin erääseen taloon suolaamaan teurastettua sikaa. Kun menin paikalle, huomattiin, että ruho olikin jäätynyt riippuessaan ulkorakennuksessa.
Nostimme sian sulamaan pirtin pöydälle ja aloimme pelata tuppea. Peli kesti lähes kaksi vuorokautta. Sika oli hyvin sulanut, kun viimein ehdin sitä suolaamaan.
Viikonloppuisin kylän nuorilla oli tapana lähteä porukalla takseilla tansseihin. Osa pojista oli töissä Oulussa Toppilan satamassa ja he toivat usein laivoista juotavia, joita nautimme tanssireissuilla. Minä kaupanhoitajana jouduin tietysti maksamaan taksikyydit, jotka pisimmillään ulottuivat lähes sadan kilometrin päähän ties minne Ylikiiminkiin.
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Kylän kunkkuna
Asevelvollisuuden suoritettuani pääsin Oulun Osuuskaupassa myymälänhoitajavalmennukseen. Se tarkoitti muutaman kuukauden harjoittelua suuressa Tyrnävän myymälässä.
Syksyllä 1962 minusta tuli myymälänhoitaja Juurussuon myymälään. Juurussuo oli korpien keskellä sijaitseva asutusalue Kempeleessä lähellä Oulua. Posti taisi tulla kylään kolme kertaa viikossa.
Olin kylän kunkku parikymppisenä nuorena miehenä, sillä kylässä ei ollut muita palveluja kuin tämä yksi pieni myymälä. Suurin piirtein kaikki kyläläiset olivat kauppaan velkaa, sillä vastakirjalla ostaminen oli tavallista ja velkoja maksettiin maitotilistä ja syksyllä viljan myynnistä. Kaupanhoitaja kutsuttiin tietenkin kaikkiin perhejuhliin ja hirvipeijaisiin.
Kaupassa oli haloilla toimiva uunilämmitys. Muistan kun jouluksi olin hankkinut myymälään runsaasti jouluomenia ja kovilla pakkasilla pelkäsin niiden jäätyvän. Kylmätiskejä ei ollut ja lihat ja makkarat olivat päivät pitkät esillä tavallisessa lasivitriinissä. Yöksi ne vietiin kyllä kylmäkaappiin.
Aamuisin lihatiskiä laitettaessa leikattiin esille laitettavista lihoista ja makkaroista ohut siivu pois, että leikkauspinta näytti tuoreelta. Joskus niitä piti pestä. Myynnistä poistamista eivät ylemmät tahot katsoneet hyvällä silmällä.
Ostoksien hinnat laskettiin yhteen joko päässä tai puotipaperin kulmaan ja loppusumma lyötiin kassakoneeseen. Myymäläajoistani minulle on jäänyt aika hyvä päässälaskutaito, jolla voin nykyäänkin elvistellä kauppojen kassoilla.
Syksyllä 1962 minusta tuli myymälänhoitaja Juurussuon myymälään. Juurussuo oli korpien keskellä sijaitseva asutusalue Kempeleessä lähellä Oulua. Posti taisi tulla kylään kolme kertaa viikossa.
Olin kylän kunkku parikymppisenä nuorena miehenä, sillä kylässä ei ollut muita palveluja kuin tämä yksi pieni myymälä. Suurin piirtein kaikki kyläläiset olivat kauppaan velkaa, sillä vastakirjalla ostaminen oli tavallista ja velkoja maksettiin maitotilistä ja syksyllä viljan myynnistä. Kaupanhoitaja kutsuttiin tietenkin kaikkiin perhejuhliin ja hirvipeijaisiin.
Kaupassa oli haloilla toimiva uunilämmitys. Muistan kun jouluksi olin hankkinut myymälään runsaasti jouluomenia ja kovilla pakkasilla pelkäsin niiden jäätyvän. Kylmätiskejä ei ollut ja lihat ja makkarat olivat päivät pitkät esillä tavallisessa lasivitriinissä. Yöksi ne vietiin kyllä kylmäkaappiin.
Aamuisin lihatiskiä laitettaessa leikattiin esille laitettavista lihoista ja makkaroista ohut siivu pois, että leikkauspinta näytti tuoreelta. Joskus niitä piti pestä. Myynnistä poistamista eivät ylemmät tahot katsoneet hyvällä silmällä.
Ostoksien hinnat laskettiin yhteen joko päässä tai puotipaperin kulmaan ja loppusumma lyötiin kassakoneeseen. Myymäläajoistani minulle on jäänyt aika hyvä päässälaskutaito, jolla voin nykyäänkin elvistellä kauppojen kassoilla.
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Kivi-Iikka
Nykyään puhutaan paljon kansanedustajista ja heidän elintavoistaan. Mieleeni muistuu ensimmäinen tuntemani kansanedustaja.
Sotien jälkeen oli SKDL:sta valittu kansanedustajaksi Oulun läänistä Iikka Mylly. Hän oli jo vanhempi mies, kotoisin Raahen lähistöltä, muistaakseni Ruukista. Hän ei ollut käynyt kouluja lukuun ottamatta ”Tammisaaren yliopistoa” eli hän oli ollut poliittisena vankina ennen sotia Tammisaaren vankilassa.
Puhujamatkoillaan hän käytti linja-autoa. Syrjäkyliin hän käveli, sillä hän ei osannut ajaa polkupyörää muista ajoneuvoista puhumattakaan. Joskus hän saattoi saada hevoskyydin joltakin mökkiläiseltä.
Yösijaksi hänelle riitti makuupaikka mökin lattialla. Päänaluseksi hän laittoi nahkasalkkunsa. Peittoa hän ei tarvinnut. Ruoaksi kelpasi se mitä mökin väki itsekin söi.
Iikka oli pienikokoinen, ehkä jotain 160-senttinen. Siksi lasten oli häntä helppo lähestyä. Eräs ensimmäisistä lapsuusmuistoistani on kun istuin Iikan sylissä ja hakkasin häntä pienellä vasaralla päähän, koska hänellä oli mielestäni niin kova pää. Siksi nimittelimmekin häntä kivi-Iikaksi.
Sotien jälkeen oli SKDL:sta valittu kansanedustajaksi Oulun läänistä Iikka Mylly. Hän oli jo vanhempi mies, kotoisin Raahen lähistöltä, muistaakseni Ruukista. Hän ei ollut käynyt kouluja lukuun ottamatta ”Tammisaaren yliopistoa” eli hän oli ollut poliittisena vankina ennen sotia Tammisaaren vankilassa.
Puhujamatkoillaan hän käytti linja-autoa. Syrjäkyliin hän käveli, sillä hän ei osannut ajaa polkupyörää muista ajoneuvoista puhumattakaan. Joskus hän saattoi saada hevoskyydin joltakin mökkiläiseltä.
Yösijaksi hänelle riitti makuupaikka mökin lattialla. Päänaluseksi hän laittoi nahkasalkkunsa. Peittoa hän ei tarvinnut. Ruoaksi kelpasi se mitä mökin väki itsekin söi.
Iikka oli pienikokoinen, ehkä jotain 160-senttinen. Siksi lasten oli häntä helppo lähestyä. Eräs ensimmäisistä lapsuusmuistoistani on kun istuin Iikan sylissä ja hakkasin häntä pienellä vasaralla päähän, koska hänellä oli mielestäni niin kova pää. Siksi nimittelimmekin häntä kivi-Iikaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
