tiistai 26. elokuuta 2008

Vihreä keesi

Jo tukevassa keski-iässä oleva poikani kävi äskettäin Helsingissä punkyhtye Sex Pistolsin konsertissa. Siitä muistuvat mieleeni 80-luvun alkuvuodet, jolloin Markulla oli Hämeenlinnan ensimmäinen vihreä irokeesitukka.

Sen hyväksyminen vaati vanhemmilta luonnetta. Aluksi otti koville, mutta vähitellen totuimme siihen. Tosin vaimoni Milja sanoi puolitosissaan Markulle ollessamme Ahveniston uimarannalla, että olisi parempi, jos hän ei tulisi viereemme, ettei tarvitse hävetä.

Eräänä lauantaina olimme menossa Markun kanssa ostoksille entiseen Raketin tavarataloon, jonka paikalla on nykyään Anttila. Kun nousimme autosta, huomasin, että täpötäydellä parkkipaikalla jokainen ihminen tuijotti meitä suu ammollaan. Tunsin jonkinlaista ylpeyttä pojastani, joka uskalsi olla erilainen.

2 kommenttia:

MadWankster kirjoitti...

Tukevassa keski-iässä oleva punkkaripoika muistelee myös, että hän oli Hämeenlinnan ensimmäinen irokeesipää. Toki vieläkin tukka tuohon tyyliin välillä taipuu, muttei kukaan enää välitä siitä mitään. Silloin -80 luvun alussa minun luultiin olevan mm. sairas (aivosyöpä), josta me kaverin kanssa kyllä myös hieman erään kukkahattutädin kustannuksella pilailtiin. Olin siihen aikaan myös katuharja, yms. No tänä päivänä luullaan ymmärtävän erilaisuuksia, mutta esim. Johanna Korhosen tapaus kyllä taitaa muuta kertoa.

MadWankster kirjoitti...

Ai niin ja sitäpaitsi se eka oli violetti.