Korppi elättinä

Lapsuudessani poikien varhaiskevään huvina oli etsiä variksenpesiä ja ottaa poikasia elätiksi. Minullakin oli lähes joka vuosi variksenpoikasia hoidossa. Pidimme niitä pahvilaatikossa ja syötimme niitä pellonojista keräämillämme "mottipäillä" eli sammakonpoikasilla ja kauraryyneillä.

Tunnustan, että joskus syöttämiseen kyllästyneinä tapoimme niitä muunmuassa siten, että laitoimme niiden avoimen nokan sähköpaimenlankaan. Sodan jälkeen pikkupojat olivat ehkä raaempia kuin nykyään.

Eräänä kevänä veljeni Mauno löysi metsästä korpin pesän.Pesästä otettu poikanen nimettiin Kalleksi.

Kallesta kasvoi komea lintu. Se oleskeli pihapiirissämme ja oli mukana monissa touhuissamme ja leikeissämme.

Aamuisin ja iltaisin se kerjäsi äidiltäni lämmintä maitoa. Kun äiti tuli navetasta, se lekutti paikallaan hänen edessään noin metrin korkeudessa eikä lähtenyt pois ennen kuin oli saanut maitoannoksensa.

Kun isäni kävi postissa noin kilometrin päässä, Kalle oli aina mukana matkustaen pyörän tavaratelineellä. Kyläläiset siunailivat outoa lintua, mutta Kalle ei ollut moksiskaan.

Korppimme elämä päättyi ikävällä tavalla. Se oli mennyt ronkkumaan erään talon katolle. Talon väki oli vanhanaikaista ja uskoi, että korpin laulu ennustaa kuolemaa. Niinpä yksi pojista ampui sen.

Kerron vielä, että yritimme kovasti opettaa Kallea puhumaan. Naapurikylässä oli nimittäin Eskola - niminen mies, jolla oli sekä puhuva varis että korppi. En muista, kummalla oli suurempi sanavarasto.

Kerran jompi kumpi linnuista esiintyi jopa radiossa. Se osasi laulaa laulua "Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu, Saimaan rannalla ruikuttaa." Tosin se lauloi lopun hiukan väärin: "Saimia raimia ruikuttaa".